KANTANARTTUMME
(OUR FIRST BITCH)
LITTERS: FERDINAN A- B- JA D-LITTERS
15.04.1986-11.11.1996
HD: X*
EYES: CLEAR


Mindy oli ihan ensimmäinen snautserimme. Se
oli luonteeltaan hyvin tasapainoinen ja kärsivällinen. Kaikki kolme pentuettaan
se hoiti esimerkillisesti. Mindyn lempipuuhaa oli tenniskentällä ollessamme,
tennispallojen etsintä viereisistä pusikoista. Kerrankin se löysi 13 kpl
palloja yhden pelin aikana!
Jos Mindy olisi jäänyt ensimmäiseksi ja
viimeiseksi snautseriksemme, olisi meillä ihan eri käsitys snautserin
luonteesta kuin mitä meillä nyt on. Vaikka Mindy itse oli pennusta asti itse
rauhallisuus, sitä todellakaan ei voi sanoa sen lapsesta, lapsenlapsesta,
lapsenlapsenlapsesta eikä lapsenlapsenlapsenlapsesta... Siis ei ainakaan niistä
partanaamoista, jotka meillä asustavat!
Mindy otti Timpan isännäkseen jo pennusta
pitäen ja Timppa onkin todennut, että "toista samanlaista persoonaa ei
meille voi enää tulla". Se pitääkin kyllä paikkaansa, kuten me kaikki
snautseriharrastajat tiedämme: kaikki snautserithan ovat luonteiltaan
erilaisia!
Mindy sairastui 10 1/2
vuotiaana imusolmukesyöpään ja kolme kuukautta sairastettuaan, nukahti ikuiseen
uneen isäntänsä sylissä.
SUKUTAULU PEDIGREE
|
|||
|
Sire Isä POHJ MVA PMV-78 MIHAN ANSELMI
|
KANS&POHJ MVA MINACO JERRY |
KANS&POHJ MVA WIRBEL V D MUNTEREN GESELLEN |
|
|
KANS&POHJ MVA V-66 MINACO DOTTIE |
|||
|
KANS&POHJ MVA CURBITS DAFNE |
XANDOR VON HAHLWEG |
||
|
KANS&POHJ MVA V-77 MINACO INKI |
|||
|
Dame Emä MIHAN NELLI |
KANS&FIN&S MVA V-83-84-86 SKANSENS FAENRIK |
AM CH |
|
|
SKANSES YOLANDA CD |
|||
|
FIN MVA SMOKESTONES SNOW BYRD |
HERENS NITSCHE YONAN |
||
|
CH ERDGEIST VON KAISERBART |
|||