Kasvattajaesittelyssä Heli Kuukkanen & Kennel Ferdinan

Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 2/2008


© Heli Kuukkanen

Heli, Helmi & Hippu-pentu

 

Kennel Ferdinan ylsi voittoon vuoden 2007 kasvattajakisassa,

ja Ferdinan Jazetta Vuoden snautseri -kilpailussa pippuri&suola-narttujen voittajaksi.

 

Tallinnan kv-näyttelyssä 18.8.2007 Ferdinan Jazetan jälkeläisluokka oli BIS 1


 

Kerro muutamalla sanalla itsestäsi. Kuka olet ja mitä teet työksesi?

 

Olen Heli Kuukkanen Villähteeltä Lahden kupeesta. Leipätyökseni toimin taloushallinnon parissa. Perheeseeni kuuluu lisäksi aviomieheni Timo sekä pojat Teemu 10 v ja Ville 8 v. Koiralaumaamme kuuluu tällä hetkellä Ferdinan Iza Dream Girl "Tara" 12 v, Ferdinan Jazetta "Ella" 7 v, Ferdinan Khalinda "Helmi" 4 v sekä Ferdinan Ozenda "Hippu" 4 kk. Lisäksi minulla on sijoitettuna muutama narttu hyviin aktiivisiin koteihin, jotta koiramäärä kotona pysyy sopivana...


 

Mikä on Ferdinanin menestyksen salaisuus?

 

Ferdinan kennel täyttää tänä vuonna 20 vuotta, joten meillä on juhlavuosi :). Ensimmäinen A-pentue on siis syntynyt jo 1988. Pitkäjänteinen kasvatustyö vuodesta toiseen on alkanut tuottaa tulosta. Paljon on tullut opittua vuosien varrella niin onnistumisten kuin myös epäonnistumisten kautta. Sillä kokemuksella, joka minulla nyt kasvattajana on, olisin ensimmäiset yhdistelmäni tehnyt ehkä vähän toisin... Määrätietoinen, tavoitteellinen kasvatustyö alkoi vasta vähän myöhemmin, sitä ennen ei minulla vielä ollut mitään selvää visiota, mitä halusin ja miten siihen tavoitteeseen voisi päästä...  Kun tämä punainen lanka löytyi, kasvattieni tyyppi yhdenmukaistui ja menestystä alkoi pikku hiljaa tulla... Välillä on pitänyt ottaa riskejä ja tehdä "oman pään mukaan" välittämättä muiden mielipiteistä. "Rohkea rokan syö"-sanonta pitää paikkansa myös koirien kasvatuksessa. Kasvatustyö ei todellakaan ole helppoa, ja se myös tekee sen niin kiehtovaksi ja mielenkiintoiseksi. Lisäksi on tarvittu paljon onnea! Ja yksi tärkeä menestyksen salaisuus on kyllä aktiiviset ja yhteistyöhaluiset kasvattien omistajat, jotka todella panostavat koiriensa turkin hoitoon, trimmaukseen ja näyttelykehissä hyvin esittämiseen sekä kotomaassa että ulkomailla! Suuret kiitokset vielä tässäkin yhteydessä kaikille näyttelyissä käyvien kasvattieni omistajille! Kiitokset lisäksi kotiin Timpalle, joka on sopeutunut siihen, että keittiö ja olohuone muuttuvat aina välillä "pentutarhaksi" ja on ollut myös suurena apuna koirien ja pentujen hoidossa, unohtamatta autonkuljettajan roolia näyttelyreissuilla ympäri maailmaa!


 

Miksi olet valinnut juuri p&s-snautserit roduksesi?

 

Ensimmäinen oma koirani oli hyvin metsästysviettinen (mutta aivan ihana) beagle, jonka jälkeen halusin seuraavaksi koiraksi rodun, joka ei olisi metsästyskoira. Koirakirjoja tutkiessani osui silmiini esittely snautserin luonteesta ja totesin heti, että tällaisen koiran haluan. Ja rodunvalintaa en ole koskaan katunut! Snautseri on ja tulee olemaan aina meidän rotumme.


 

Millainen on ihannesnautserisi?

 

Ihannesnautserini on rotumääritelmän mukainen snautseri (mitä muuta se voisi olla?): tyylikäs, ryhdikäs (hyvä säkä ja kaunis selkälinja tärkeitä), neliömäinen, kauniisti liikkuva, terve ja itsevarma. Nämä kaikki kun saa samaan koiraan, niin ollaan jo aika lähellä ihannetta :)...


 

Mikä snautserien kasvattamisessa on mielestäsi parasta?

 

Kyllä kaikkein parasta on nähdä aina uusien pentujen kehitys vastasyntyneestä luovutusikäiseksi ja jatkossa seurata niiden kehitystä uusissa kodeissa aikuiseksi asti. Tyytyväiset kasvattien omistajat on suurin tavoitteemme, kasvatamme kuitenkin ensisijaisesti snautsereita rakastetuiksi perheenjäseniksi ja vasta sen jälkeen näyttelykoiriksi. Voimme luvata pennunostajille mukavan kaverin, näyttelymenestys tulee sitten ekstrana, jos on tullakseen... Olemme saaneet paljon hyviä ystäviä kasvattien omistajista, yhteydenpito on toisten kanssa lähes päivittäistä (ainakin kiivaimman näyttelykauden aikaan). Ja tietysti palkitsevaa on myös kasvattien menestys näyttelykehissä, silloin tietää olevansa oikealla tiellä kasvatustyössään.

 

Ferdinan kasvattajaluokka Kokkolan kv-näyttelyssä:

KANS MVA F. Lorenzo, KANS MVA F. Khalinda, KANS MVA F. Keshia

 ja heidän äitinsä KANS MVA F. Jazetta

 


 

Entä onko joitain ikäviä puolia?

 

Totta kai ikäviäkin asioita tulee välttämättä joskus vastaan. Aina ei todellakaan kaikki mene suunnitelmien mukaan. Jalostustyössä on otettava niin monta asiaa huomioon: rakenne, luonne, silmät, lonkat, muu terveys jne. Joskus joutuu tekemään kompromisseja, eikä mielestäni voi tuijottaa vain yhtä asiaa unohtaen muut tärkeät seikat, jotta ei mennä ojasta allikkoon. Kaikilla kasvattajilla kun kuitenkin uskoakseni on tavoitteena kasvattaa ainoastaan niitä rakenteeltaan rotumääritelmän mukaisia, hyväluonteisia ja terveitä koiria. Yksi ikävä puoli, johon koiramaailmassa törmää, on kateus. Kaikkien kannattaisi muistaa, että kaikenlainen toisten koirien/kasvatustyön mollaaminen ja panettelu ei tee omasta koirasta yhtään sen parempaa!


 

Mikä on ollut kasvattajanurasi tähtihetki?

 

Kyllä se on ehdottomasti Vuoden Snautserikasvattaja -kilpailun voitto viime vuonna. Lisäksi kasvattajanuran kohokohtia ovat olleet kaksi kasvattajaluokan BIS 1 -voittoa ja Ferdinan Jazetanin jälkeläisluokan viisi BIS 1 -voittoa. Viime vuonna kaksi kasvattiani (Ferdinan Jazetta ja Ferdinan Keshia) nähtiin Eestin Snautserikerhon erikoisnäyttelyn BIS 1 -pallilla. Tällainen menestys tuo suurta iloa ja voimaa jatkaa kasvatustyötä myös tulevaisuudessa.


 

Elämäsi snautseri?

 

Kaikki omat koirani ovat minulle hyvin tärkeitä, mutta jos tarkoitetaan elämäni snautserilla näyttelyissä parhaiten pärjännyttä koiraa, niin se on kuitenkin Kans & Pohj & Fin & S & N & Est Mva FinnSg Ferdinan Jazetta "Ella". Ella on vuoden tulokas 2002 sekä vuoden snautseri 2003, 2004, 2005 sekä 2007. Lisäksi pidän suuressa arvossa sitä, että Ellalla on erikoisnäyttelyistä BIS 1 -voitto, BIS 3 -sijoitus, useampi VSP sekä on sijoittunut jokaisessa erikoisnäyttelyssään paras narttu -luokassa kolmen parhaan joukkoon (9 erikoisnäyttelyä). Ella on myös ulkomuodon periyttäjänä ollut suuri ilonaihe, se on siirtänyt "sitä jotakin " myös lapsiinsa, niistä muotovalioita on jo 11 kpl, joista kansainvälisiä valioita 4 kpl.


 

Mitkä ovat kasvatustyösi tavoitteet tästä eteenpäin?

 

Tavoitteena on kasvattaa edelleenkin rotumääritelmän mukaisia snautsereita ja yrittää saada aikaan entistä parempia snautsereita kaikin tavoin. Mahdollisia tulevia yhdistelmiä ja sukutauluja on tehty jo vuosiksi eteenpäin, mutta kuten edellä jo mainitsin, yllätyksiä aina tulee ja takapakkeja, joten monet kerrat saa tehdyt sukutaulut heittää ö-mappiin ja aloittaa miettimisen taas alusta... Täytyy vielä todeta, että suomalaisten snautsereiden taso on tällä hetkellä todella korkea ja ne voivat voittaa missä päin maailmaa hyvänsä. Tavoitteemme on pitää snautsereiden taso yhtä korkealuokkaisena tulevaisuudessakin ja jopa parantaa sitä entisestään... Ja se ei todellakaan ole helppo tehtävä :)

 

 

(Ella ja kumppanit) F. Lorenzo, F. Jazetta, F. Jardinero ja F. Iza Dream Girl

 

Kennel FERDINAN

Heli Kuukkanen
Mäkipellontie 24
15540 Villähde
puh. 040 737 5788
kennel@ferdinan.com
http://www.ferdinan.com